Sivu 1/1

Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2017, 19:12
Kirjoittaja Snowie
Hei kaikki klaanilaiset!

Meillä on ollut puhetta oman lukupiirin aloittamisesta! Joten... tässä se nyt on. Lukupiiri! Hihei!

Vaan sitten käytännön asioihin. Perusjutut lienevät selviä, (luetaan kirjaa, keskustellaan siitä yhdessä, sitten luetaan lisää kirjaa, ja sitten keskustellaan lisää) mutta yksityiskohdat ovat auki. Tässä ketjussa voisi nyt keskustella siitä, miten tahdomme päättää kulloisenkin luettavan kirjan. Itse suosisin äänestystä, ja huumorin nimissä vieläpä äänestämistä anonyymisti esitetyistä vaihtoehdoista. Mutta ymmärrän myös, jos se tuntuu turhalta kikkailulta.

Toinen keskusteltava aihe voisi olla se, missä muodossa tulevat kirjakeskustelumme tapahtuvat. Ensivaikutelmat foorumille, sitten vapaa sana puhelussa? Toisin päin? Vain puhelu? Itse ehdottaisin jonkinlaista hybridiä, varmaankin. Silloin ei harmittaisi niin paljon, jos ei pääse aina paikalle. Lisäksi ehdottaisin, että keskusteluhetkiä pidettäisiin myös kirjan keskellä, ei vain koko opuksen lukemisen jälkeen. Sellaiset snapshot-fiilikset saattaisivat olla kiinnostavia, plus tekosyy lisälätinälle, jee!

Vaan mitä mieltä te olette? Sana vapaa.

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2017, 19:16
Kirjoittaja Keetongu
Hyvä alustus. Anonyymius olisi kiinnostavaa. Ja minusta ehdottomasti pätkissä - silleen vaikka kolmisen välikertaa, johon menessä kaikki lukevat samaan kohtaan, mieluummin just tasan. Riippuu tietenkin teoksen paksuudesta.

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2017, 19:28
Kirjoittaja Matoro TBS
Mitä mieltä olette lukutahdista? Hitaimman ehdoillahan täytyy mennä, mutta toisaalta jos on liikaa aikaa, käy helposti niin, että lukutoukat ahmivat luettavat pätkät tosi nopeaan ja unohtavat kaiken. En kyllä usko, että lukunopeutemme olisi niin erilaisia. (paitsi Kepellä, mutta se onkin robotti tässä jutussa) Kuinka pitkään ylipäätään teillä menee minkäkin pituisten kirjojen lukemineen? Millainen olisi miellyttävää?
Itselle sellainen mukavan rento tahti olisi 300-sivuinen kirja viikossa. Onko teistä liian ahdas aikajana tällaiseen? Liian pitkä? Sopiva?

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2017, 20:04
Kirjoittaja Kapura
Lukutahti: Kuulun varmaan itsekin nopeampien joukkoon (jo sillä, että luen työmatkat, menee yli Matoron ehdotuksen), mutta voin tietenkin joustaa.

Välikerrat: Ehdottomasti. Teoksen ehdottaja voinee määrätä leikkauskohdat, koska riippuu aika paljon pituudesta ja rakenteesta, minkälaiset ovat järkeviä.

Kommunikaatiokanavat: Lienen itse mukana buheluissa aika harvoin ja silloinkin todennäköisesti kuuntelumielellä, mutta ehkä jokainen valitkoon itse, mihin tunkee kommenttinsa? Toisaalta foorumi voi olla ihan hyvä tapa esim. kirjoittaa ylös IRL-keskusteluissa muodostuneita ajatuksia.

Äänestykset: Minulle käy mikä systeemi tahansa – miksei vaikka sellainenkin, että vain valitsemme luettavan kirjan vuorotellen. Lähinnä arveluttaa, tulisivatko äänestyksissä valituksi koskaan enemmistölle tuntemattomat marginaaliteokset (vai pitäisikö ryhtyä googlettamaan, mitä vidduja ne ovat). Anonyymiydestä en osaa esittää mielipidettä, ja valintamenetelmää voitaneen joka tapauksessa vaihtaa, jos jonkinlaisia ongelmia tulee.

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2017, 20:47
Kirjoittaja Matoro TBS
Kapura kirjoitti:Välikerrat: Ehdottomasti. Teoksen ehdottaja voinee määrätä leikkauskohdat, koska riippuu aika paljon pituudesta ja rakenteesta, minkälaiset ovat järkeviä.


TIetty se toimii vain, jos ehdottaja on lukenut teoksen etukäteen. Enpä kyllä usko, että niillä katkontakohdilla olisi paljoa väliä. Vilkaistaan tyyliin kappaleluetteloa ja päätetään sieltä 1-3 katkaisukohtaa.

Muuten, yksi juttu vielä: kirjojen saatavuus. Ihan vain mielessä pidettäväksi, että teoksia ehdottaessa kannattaisi varmaan vilkuilla, saako kyseistä opusta yleisesti meidän kirjastoista. Että se rajaa vähän kirjoja pois.

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 04 Joulu 2017, 09:59
Kirjoittaja Kerosiinipelle
Yksi ratkaisu tuohon katkaisukohtaan kirjassa ilman sisällysluetteloa voisi olla esimerkiksi sellainen, että sovitaan alkuun, että luemme kirjan kolmessa osassa. Sitten nopein lukija voisi arvioida hyvältä tuntuvan katkaisukohdan noin kolmanneksen jälkeen ja raportoida sen tänne.

Tuo 300-sivuinen viikossa on ainakin itselleni liikaa, realistisempi ehkä 200 viikossa.

Kannatan myös Kapuran ajatusta siitä, että kirja valittaisiin vuorotellen. Luulen, että kaikilla meistä on sen verran hyvä kirjallisuusmaku ja ymmärrys muidenkin mieltymyksistä, että saamme kaikille sopivia kirjoja ilman äänestystäkin, ja olisi kiva jos kaikki saisivat vuorollaan päättää.

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 05 Touko 2018, 16:57
Kirjoittaja Kapura
Arthur C. Clarke: Childhood's End, s. 1-115

Spoileri
Nyt aika lyhyitä huomioita, enemmän sitten koko teoksen kattavassa kommentissa.
- Maailmanrakennusta on syötetty lukijalle ihailtavan hallitusti. Stormgren on hyvä näkökulmahahmo maailman kokonaiskuvan tarkastelemiseen suuressa mittakaavassa; toinen vaihtoehto olisi ollut kymmenien näkökulmahahmojen intiimit arkikuvaukset, mutta tässä luodaan yhden hahmon kautta katsahdus koko planeettaan. Stormgren on juuri sopivan ohut hahmo, jonka sisäiset konfliktit eivät kaappaa kerrontaa itselleen, mutta tarjoavat silti luontevan lähestymistavan maailmanrakennuksellisille huomioille.

- Overlordien ulkonäköä käsittelevä juoni oli hyvin pohjustettu ja ennaltaviitattu.

- Kiinnostavin maailmanrakennuksellinen yksityiskohta oli se, että overlordien (pitäisiköhän suomentaa YLILORDEIKSI) korkea teknologia oli tehnyt ihmiset haluttomiksi käyttämään aikaa omansa kehittämiseen. Vältetäänkö tällä lähitulevaisuuteen sijoittuvan kovan scifin perimmäisin ongelma "ne eivät arvanneet, että Facebook olisi asia"??? Ei ehkä ihan täysin, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta silti! (plus voi sen järkeillä sitenkin, että mikä tahansa maahan saapuva hyväntahtoinen, lähes kaikkivoipa olento sulkisi ensitöikseen redditin)

- illalliskohtaus on uppopaistettu brittiläisyydessä

– Suurin mahdollinen ongelma voi olla rakenteellinen. Aina niin luotettava takakansikuvaus vihjaa, että varsinainen juoni on vasta alkamassa; jääkö Stormgren-osio liian irralliseksi, vai sidotaanko se paremmin teoksen kokonaisuuteen? VAPAUSLIIGA-kuvio saattanee olla yhä jatkossakin tärkeä, mikä olisi ihan riittävä perustelu. Olen pohtinut vaihtoehtoisia toteutustapoja, joten tavataan näissä merkeissä toisella puolella, jos teos ei loppupeleissä vakuuta.
Sulje spoileri

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 07 Touko 2018, 18:24
Kirjoittaja Kerosiinipelle
Arthur C. Clarke: Childhood's End, s. 1-115

Spoileri
Ai että minä pidän tästä. Muotoilen osan pointeistani kommentteina Kapuran kommenteista.
– Pidän itsekin Stormgrenin hahmosta näkökulmahahmona, juurikin koska tämä tuo kauttaan tosi hyvän kokonaiskuvan tilanteesta. Keskustelut Karellenin kanssa olivat aika jännästi kirjoitettu, ja koetin koko ajan, samoin kuin Stormgrenkin, lukea vihjeitä Yliherrojen olemuksesta rivien välistä. En kai muuten ole ainoa, joka sai kuvan, että Stormgrenin sukujuuret ovat Suomesta? Tätä kun kuvaillaan pohjoismaiseksi ja tämä on opetellut suomea ja lukenut Kalevalaa...

– Yliherrojen ulkonäkö oli paras twist. Kirjan aikalais- ja jälkeisscifin amatöörikonnoissöörinä myönnän odottaneeni, että Overlordit olisivat jotain vähän perinteisempiä ihmisissä inhoa aiheuttavia lonkerohirviöitä – mutta tämä toimii niin paljon paremmin, niin monella tasolla! Pidän muutenkin siitä, miten uusia tietoja Yliherroista on tiputeltu tosi tipoittain, mutta jokainen tippa on tosi maukas.

– Kirja ei tunnu 2000-luvun kuvaukseltaan edes mitenkään vanhentuneelta, mikä on vähän yllättävää! No, Neuvostoliiton oletettiin yhä olevan pystyssä, ja apartheid meni vähän eri tavalla, mutta hirveästi siinä ei ole muita kohtia jotka olisivat luistaneet sen vaihtoehtoiselle aikajanalle nykytiedon valossa. Clarke viisaasti jätti liian tarkat kuvaukset pois, ja tuo tieteen kehityksen raiteiltaan luisuminen Yliherrojen saapumisen seurauksena on hyvä selitys.

– Itse en usko, että kirjalla on mitään suurempia rakenteellisia ongelmia. Takakansitekstille en uhraa yhtään ajatusta, koska "varsinainen juoni" on oli siinä ihan vain takakansitekstin kirjoittajan tulkitsemana (ja makuuni ihan liian spoilerinen, ja siksi suljin silmäni heti kun tajusin tämän seikan). Kirjalla vaikuttaa tähän asti olevan aika selkeä kolmi(?)näytöksinen rakenne, joissa kussakin on näkökulmahahmo joka istuu sillä hetkellä käsiteltävään maailman tolaan. Siksi Stormgren-osio ei minusta ole mitenkään irrallinen. Kirjan fokus kun on koko ajan ihmisten suhtautumisessa Overlordeihin – ei sillä ole väliä, onko tuo suhtautuja Stormgren, George vai joku muu.

– Se hahmovalinnoissa on tosin hieman häirinnyt, että he ovat olleet maailmassa erittäin hyväosaisia – tämä tietysti tuo heille läheisemmän kontaktin Overlordeihin, mutta olisi jännä kuulla, miten joku tavallisemp – itse asiassa enpä edes kirjoita tätä lausetta loppuun, koska muistin, että siinähän sanottiin kaikilla maailmassa olevan asiat yhtä hyvin kuin Georgella ja kumppaneilla...

Kuitenkin, odotan jatkoa innolla!
Sulje spoileri


Lisä-meta-huomio: Tämä olisi minusta toiminut paremmin, jos olisimme leikanneet lukualueet noiden isojen näytösten vaihdosten kohdilta. Voisimme jatkossa selvittää kirjan rakenteen etukäteen paremmin.

Re: Bio-Klaanin lukupiiri

ViestiLähetetty: 14 Touko 2018, 12:39
Kirjoittaja Kapura
Arthur C. Clarke: Childhood's End s. 115-

Spoileri
Arthur C. Clarken romaani Childhood's End (1953) on saman kirjoittajan novellin Guardian Angel (1946) laajennus, mikä tulee ilmi pahimmalla mahdollisella tavalla – alkuperäisteokseen pohjautuvan ensimmäisen osan ja myöhemmin kirjoitettujen toisen ja kolmannen välillä on häiritsevä hyppy; ne ovat kuin kaksi eri tarinaa. Mistä tämä johtuu?

Jos kirjasta ei olisi sivumäärällisesti jäljellä yli puolikasta, lukija ei ensimmäisen osan päättyessä välttämättä edes huomaisi tarinan jatkuvan yhäi; alkuperäisnovellin draaman kaari toimii yhä. Hyväntahtoisilta vaikuttavat avaruusolennot (Wikipedian mukaan suomennettu laimeasti tuota termiä käyttäen) ovat ottaneet planeettamme hallintaansa, mutta eivät suostu näyttäytymään, vaan tuovat tahtonsa ilmi etäältä, valtavista avaruusaluksista, jotka leijuvat suurkaupunkien yllä.

Pitäisikö luottaa toisaalta tuleviin valloittajiin, jotka eivät luota ihmisiin tarpeeksi edes paljastaakseen itseään? Maapallo on syöksynyt avaruusolentojen avulla rauhanomaiseen kulta-aikaan, mutta mikä on näiden lopullinen suunnitelma? Tässä ydinkysymys, jota teos käsittelee kiitettävän moniulotteisesti; sekä avaruusolentojen ylivaltaa vieroksuvat että näiden lähimmät työkumppanit maan päällä yrittävät selvittää totuuden vierailijoiden ulkonäöstä ja todellisista tarkoitusperistä.

Kirjan ongelmat eivät tule ilmi pienen mittakaavan tarkastelulla; proosa on hyvää ja paikkakuvaus uskottavaa. Pienillä, paljon kertovilla huomioilla etenevä kerronta ei huku ekspositioryöppyyn, vaan kuvaa maailmaa tehokkaasti ja kiinnostavasti kadottamatta juonen punaista lankaa. Täysin ongelmatonta ei toki ole maailmanrakennuskaan – ensimmäisen osan etäinen, ylhäältä alaspäin suunnattu tarkastelu vain välttää onnekkaasti myöhempien osien kipukohdat, jotka ajoittavat teoksen vankasti 50-luvulle, mutta tässäkin suhteessa paremman teoksen saa leikkaamalla pois kaiken ensimmäisen osan jälkeen.

Kirjan aloittava kolmannes päättyy harvinaiseen lopetukseen, joka sekä herättää paljon kysymyksiä että onnistuu olemaan itsessään tyydyttävä. Syy avaruusolentojen haluihin peittää ulkonäkönsä paljastuu: nämä muistuttavat ihmiskunnan painajaisia piinaavia demonihahmoja. Vaikka uskonnon merkitys onkin tarinan maailmassa vähentynyt, paljastus on merkittävä sekulaariseltakin näkökannalta; selkein tulkinta on, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun vierailijat ovat olleet yhteydessä ihmisiin – ja viime kerralla jokin meni pieleen. Jos tarina tästä vielä jatkuisi, kuten se jatkuu, siltä toivoisi ainakin sen syvällistä käsittelyä, kuinka ihmiskunta paljastukseen reagoi.

Sellaista ei kuitenkaan tule.

Ehkä novellissa Guardian Angel selitys oli vielä se, että avaruusolentojen ulkomuoto oli menneisyyden epäonnistuneen yhteydenoton myötä syöpynyt ihmisten alitajuntaan, mutta enää se ei ole. Kun siirrytään osaan kaksi, kirja lakkaa olemasta kirja ihmisten ja näihin katsoen ylivertaisten muukalaisten suhteesta, ja siirtyy käsittelemään aivan eri aihepiiriä: tieteen selitysvoiman toisella puolella lepäävää. Paranormaalit elementit, kuten taikovat vauvat, hivemind-Cthulhu avaruudessa ja /r/askouija, hautaavat alleen ihmisten ja muukalaisten kohtaamista käsittelevän kovaakin kovemman scifin.

Tässä kohtaa on todettava, että siinä ei ole itsessään mitään väärää, että scifiteos käsittelee niitä aiheita, mitä Childhood's End jälkimmäisissä osissaan käsittelee. Paranormaalit elementit ovat oikeastaan sivuseikka – kirja vain käyttää niitä kehyksenä kertomukselle älyllisen elämän kosmisesta evoluutiosta, jossa voi vain joko taantua kykenemättömäksi nähdä luonnontieteellistä maailmankuvaa pidemmälle tai sulautua Cthulhu-hivemindiin. Itse asiassa Clarke pyöritteli samaa teemaa – ihmiskunnan ja älyllisen elämän ylipäätään tulevaisuutta – loistavasti Avaruusseikkailu 2001:ssä; mistä johtuu, että sama epäonnistuu tässä?

Ehkäpä vastaus löytyy siitä, kuinka peruspremissin toimivuuden takaava asetelma muuttuu teoksen myötä. Alussa avaruusolennot ovat motiiveiltaan tuntemattomia, mikä luo ensimmäisen osan avainkonfliktit – voiko muukalaisiin luottaa? Pitäisikö ihmiskunnan itsemääräämisoikeus säilyttää siitäkin huolimatta, että avaruusolennot ovat tuoneet mukanaan ennennäkemätöntä rauhaa ja edistystä?

Sitten paljastuukin, että sen lisäksi, että avaruusolentojen syy toimia olikin ihmiskunnan sulauttaminen Cthulhu-hivemindiin, mitään muuta mahdollisuutta ei ollut – avaruus-Cthulhu oli kaiken takana, eikä kukaan olisi voinut pysäyttää sitä, mitä tapahtui. Alkuasetelman viehättävyys pohjautuu juuri avaruusolentojen kaikkivoipuuteen; vaikka hyväksyisikin näiden tarkoitusten hyvyyden (mikä sekään ei ole itsestäänselvys), on mielenkiintoista pohtia, kuinka ylemmälle kehittyneen sivilisaation pitäisi ihmisiin reagoida. Kahdessa jälkimmäisessä osassaan Childhood's End murtaa tämän asetelman ja sysää perimmäisen vastuun kaikesta Cthulhu-hivemindille, joka ei tekojaan perustele.

Ai niin – entä syy siihen, että ihmiskunta muistaa avaruusolennot demoneina? Menneisyyden yhteydenotto? Ei suinkaan, vaan ihmiset vain näkivät näiden roolin lajinsa tuhossa tulevaisuudessa. Koska taikuus. Tai jotain. Jostakin syystä ihmiskunta ei juurikaan reagoi huolestuttavaan paljastukseen; ehkä näiden piilevät taikavoimat myös vihjaavat, että siihen saadaankin kirjan lopussa aivan eri selitys.

Vaikka perimmäisenä syynä kirjan kahtiajakautuneisuuteen pitäisikin edellä esiteltyä, ongelmakohta näkyy muuallakin. Päähenkilöjoukko vaihtuu täysin osien ensimmäisessä jakovälissä – sekä se, että hypitään jatkuvasti aika-avaruuden eri pisteisiin tarkastelemaan ilmiöitä etäältä ja eri näkökulmista, että se, että tarina pyörisi vaikkapa yhden suvun ympärillä, olisivat perusteltuja ratkaisuja, mutta yksi ainut epäjatkuvuuspiste vaikuttaa lähinnä harkitsemattomalta.

Maailmanrakennuksen taso seuraa muiden teoksen osa-alueiden laatua kuvaavien käyrien mallia: suunta on alas, muutoksen määrä vaihtelee. On hellyyttävän naiivia, että maailma on valmis ja tasa-arvo saavutettu, vaikka esimerkiksi sukupuoliroolit ovat yhä 50-luvulta – kuten internetin puute, on tämäkin silkkaa ymmärrettävää kykenemättömyyttä ennakoida, kuinka maailma muuttuu, mutta enpä usko, että tarkkanäköinen lukija voi olla häiriintymättä. Samaa ennakoi sekin, että kaikki ensimmäisen osan (korkea-arvoiset) henkilöt olivat miehiä, mutta se on melko arkipäiväistä vielä 2000-luvunkin puolella.

Lopulta suurin Childhood's Endin ongelmista ei ole se, että Guardian Angelin olisi jotenkin mahdotonta laajentua romaanikokoon – se jättää päin vastoin jälkeensä mielenkiintoisen skenaarion, jonka kuvaamiseen teoksen loppupuoli ei ikävä kyllä keskity. Kirja on kahden idean epäpyhä avioliitto, joka ampuu omaan nilkkaansa. Hyvä ensiapu on leikata pois puoliskoista se heikompi; nips, sinne katoaa suurin osa ongelmista! Hyvästi maailmanrakennuksen epäjohdonmukaisuudet, jotka huomaa silloinkin, jos ei erikseen etsi. Hyvästi paljastukset, jotka ovat laimeampia kuin mitään, mitä lukijan oma mieli kehittelisi. Hyvästi taikavauvat; ehkä te kuuluitte kuitenkin koko ajan johonkin toiseen teokseen.

Päädymme hyvään ohjeeseen, joka sopii tarinaan kuin tarinaan: jos vastaukset ovat huonompia kuin se, mitä lukijan mielikuvitus keksii, niitä ei ole pakko paljastaa. (huom: star wars -fanit saattavat repiä sinut kappaleiksi, koska L O R E ja M A A I L M A N R A K E N N U S ovat ainoita tärkeitä asioita) Erityisenä esimerkkinä voin huomauttaa, että ainakaan ei kannata tarjota tyhmempää ja laimeampaa selitystä kuin se, minkä tarina jo antoi! Olenko yhä katkera avaruusolentojen ulkomuotoa koskevasta paljastuksesta? Ehkä olen. Mutta ehkä sitä saakin olla.

Lopputulema: Childhood's End on ihan hyvä kirja paria painoteknistä katastrofia huolimatta. Ensinnäkin sen nimi on jostain syystä tuo eikä Guardian Angel, Arthur C. Clarken rakastettu novelli, ja tämän lisäksi teoksessa on virheellisesti satakunta ylimääräistä sivua, jotka ovat ilmeisesti peräisin asiaan millään tapaa liittymättömästä teoksesta, jonka kuvaama maailma on suurpiirteittäin samanlainen kuin Guardian Angelin. Jos kyseiset painovirheet löytyvät omasta kappaleestasi, suosittelen repimään virheelliset sivut irti ja polttamaan ne. Niin on paljon parempi.
Sulje spoileri