Paluu Kulttuuri

Minkä kirjan luit vimeksi?

Minkä kirjan luit vimeksi?

ViestiKirjoittaja Kapura » 17 Elo 2017, 21:25

miten meillä ei ollut vielä tällaista

Luin viimeksi uudelleen Anna Kareninan, ja se oli vain ehkä jotain 33-prosenttisesti taustatyön tekemistä Elsanna Kareninaan (ilmestyy pian). Kiinnostavimman huomion tein tällä kertaa rakenteellisista asioista – aika hauska mutta toimiva ratkaisu, että kirjan selvät pääjuonet kulkevat miltei täysin erillään, mutta muut näkökulmahahmot esiintyvät kummassakin. Ehkä osa omassa painoksessani tasan yhtä sivua vaille tuhatsivuisen järkäleen onnistumisesta piileekin siinä, että sivujuonia ja näkökulmavaihdoksia on niin paljon? Ainoat kohdat, joissa tuntui olevan turhaa täyttöä, olivat varsinkin loppupuolen Levin-juonessa, mutta ehkä se johtui siitä, että mainittu kuvio on saamaansa sivumäärään nähden muita kuivempi. Rakenteesta toteaisin myös sen verran, että kummallakin lukukerralla luin ensimmäistä puoliskoa silloin tällöin ja jossain puolivälin jälkeen sitten lähes joka päivä.

Kuten mainittua, niin tuo teos ei suuresta koostaan ole missään nimessä turhalla täytetty tai pakolla venytetty. Varsinkin hahmokuvaus on tosi tehokasta – mieleeni tulevat vaikka se kohtaus, jossa Vronski huolehtii taloudestaan ja aivan ensimmäinen pätkä. Kummassakin päästään varsin pienellä sanamäärällä suoraan hahmojen ytimeen; voisi väittää, että hahmoesittelyjen tehokkuus on tärkeä osa tällaisen järkäleen nappaavuutta. Joka hahmon kanssa ei voi viipyä ihan loputtomasti, joten lyhyistäkin pätkistä pitää jäädä vahvoja mielikuvia. Samanlaista tehokkuutta näkyy siinä, että varsinkin Anna/Vronski-juoni hyppelee käännekohdasta toiseen ja jättää kuvailematta kaiken epäoleellisen. Mahdollisesti kaunokirjallisuuden tunnetuin rakkaustarina, ja teoksessa keskimääräistä Elsanna slowburn coffeeshop AU:ta vähemmän kohtauksia, joissa hahmojen kuvataan rakastuvan toisiinsa!

Mitäpä ihan viimeisestä osiosta voisikaan sanoa? Eihän se voi olla venäläinen klassikko ilman lukua, jossa päähenkilö selvittää kaikki ongelmansa omaksumalla kirjailijan elämänfilosofian. Olihan se silti ihan kaunis tapa sitoa yhteen koko kirjan teemat; pahempi juttu samassa osiossa on alun moodkiller, jossa joku suhteellisen sivuhahmo pohtii monta sivua julkaisemansa kirjan huonoa myyntiä sen erään sbroiler tapahtuman jälkeen.

suosittelen kaikille jotka pitävät elsannasta ei kun oho se olikin mun fanfic (ilmestyy pian (vronski x putin on kaanonia))
tumblr | twitter | ??????
moi oon alexandar stubbp
äänestä edus kunta valleisa pls
Avatar
Kapura
Viestit: 204
Paikkakunta: Kanila

Re: Minkä kirjan luit vimeksi?

ViestiKirjoittaja Nenya » 28 Marras 2017, 18:34

Koska tästä aiheesta puhuttiin Discordissa, tuli mieleen että olisi hauskaa kirjoitta tännekin jotain.

Kuten ilmeisesti muutama muukin klaanilainen, kadotin jossain kohtaa opiskelua energiani fiktion lukemiseen. Jossain kohtaa sain sitä kuitenkin vähän energiaani takaisin, ja nyt huomaan lukeneeni ainakin muutaman asian tässä viime aikoina. Tässä siis vähän ajatuksia nimenomaan fiktiivisestä tekstistä, ja sen aiheuttamista ajatuksista.

Nevada

Tosin nyt kun aloitan kirjoittamaan, huomaan että esimerkiksi oikeasti viimeksi lukemani kirja ei kenties ole kovin yleisesti mielenkiintoinen. Joskus tässä syksyllä nimittäin törmäsin jossain internetin nurkassa Imogen Binnien esikoisromaaniin Nevada, joka kertoo newyorkilaisen transnaisen aika synkänpuoleisesta elämästä. Tämä vähän imi minut sisäänsä, varmaankin erityisesti koska se tuntui pitävän minua paljon enemmän kohdeyleisöä kuin tyypillinen transaiheinen media, joka tapaa olla hyvin ciskeskeistä. Minulle siis tosi ihana löytö, jos ei kovin laajasti suositeltavissa oleva.

Fantasiaa

Tästä taaksepäin mentäessä, varmaankin noin kesällä, aloin miettiä että erityisesti fantasiakirjallisuus on asia jota olen kaivannut kovasti. Tähän genreen nimittäin toki kuuluu moni suosikkikirjoistani, ehkä ei kovin yllättäen Tolkien, mutta myös Le Guin ja Rowling.

Olin jo jonkin aikaa selaillut passiivisesti millaisia luomuksia modernin fantasian alta löytyy. Nykyään varmaankin suosituimmasta päästä on toki ASoIaF, mutta se ei koskaan kamalasti innostanut minua. Useistakin syistä, jota en tässä ala käymään läpi.Yksi esimerkiksi vaikka /r/fantasy:n lempilapsista George Martinin jälkeen on ehdottomasti Brandon Sanderson, jolla on melko mittava lista viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistuja teoksia.

Erityisesti hänet tunnetaan hyvin erilaista ja pitkälle mietityistä taikuussysteemeistään, joiden ympärille useakin kirjasarjoistaan tuntuu keskittyvän. Tämä on minusta aina kuulostanut aika vaikuttavalta vaivannäön näkökulmasta, mutta lopulta aika epäilyttävältä. Taikuuden koko pointtihan on olla melko epämääräistä, eikä loogisten sääntöjen kahlitsemaa! Jos taikuudella on säännöt, se on vain voimalistoja ja muuta tosi tylsää ja epämysteerillistä. (Tähän sivuhuomiona liittyy Sandersonin taikuuden lait, jotka liittyy juurikin siihen miten taikuudesta on järkevää kirjoittaa. "Sanderson's Laws of Magic" on hyvä hakusana jos aihe kiinnostaa muitakin.)

Lopulta aiheen kanssa pyörittyäni päädyin kuitenkin lukemaan Mistborn-trilogiaa. Tämä valikoitui lopulta aika mielivaltaisilla kriteereillä, kuten se kuinka usein "fantasia on liian seksististä" syytöksiin vastattiin tietyillä foorumeilla erilaisia variaatioita "mutta mistbornissakin on naispäähenkilö ja se on tosi suosittu!". Anyway. Mistbornissa on melko arkkityypillisen sandersonmainen taikuusjärjestelmä, joka pohjautuu tiettyjen metallien polttamisen kautta saavutettuihin vastaaviin voimiin, joita käytetään ja yhdistellään kovin mielenkiintoisilla tavoilla. Erityisesti minä nautin kenties siitä, kuinka trilogian edetessä nimenomaan järjestelmän määräisyydellä luotiin mysteerisyyttä, kun systeemin rajoja tutkittiin sekä kyseenalaistettiin alussa opittuja yksinkertaistuksia. Esimerkiksi tolkientyyppisellä taikuudella on vaikeampi luoda tämänkaltaista mysteeriä, koska älyllistä pohdintaa ja arvailua ei voi tehdä ollenkaan samalla tavalla.

Eikä sillä, itse kirjakin oli tosi nätti, ja kuuluu teoksiin joiden maailmasta ja hahmoista minun oli hyvin vaikea luopua kun se loppui. Tai no, itseasiassahan maailma (joskaan ei hahmot) vielä jatkuisi toinen sarjan verran, mutta siitä puuttuu monta elementtiä jotka vetivät minut Mistborn-trilogiaan. Mutta ongelmana on myös että Sandersonin tuotanto on _hyvin_ laajaa, ja lisäksi näennäisesti erilliset maailmat muodostavat yhden kokonaisuuden jonka tutkiminen 1) kiinnostaa minua tosi paljon 2) johon menisi niin naurettavasti aikaa etten tule ikinä viitsimään koska sen koko ahdistaa. Ehkä joskus, ken tietää.

Potter
Tästä eteenpäin en ole täysin varma mitä unohdan, mutta erikoismaininnan saa se hassu Potter näytelmä, Cursed Child. Siitä minä pidin paljon enemmän kuin potterfanien mielestä yleisesti on suotavaa. Luulen että ongelma on siinä että ihmiset ottavat kaanonin käsitteen tosi vakavasti, joten on tosi tärkeää tehdä äänekkäästi selväsksi kun jokin poikkeaa siitä. Hauska lukukokemus joka tapauksessa. Minulle Rowlingin maailma on ollut tosi tärkeä, ja kaikki pienikin palaaminen on tosi iloinen kokemus.
"political correctness has destroyed our humanity"
klaanon-juttujaKuva
Avatar
Nenya
Viestit: 66
Paikkakunta: Tregion


Paluu Kulttuuri

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron